Black Moda 30 vuotta – työtä, luottamusta ja sitkeyttä

Kolmekymmentä vuotta sitten allekirjoitin Black Moda Oy:n perustamisasiakirjan. Siitä alkoi matka, jota en olisi silloin osannut kuvitella näin monivaiheiseksi, antoisaksi ja merkitykselliseksi. Black Moda täyttää 30 vuotta tänään 9.1.2026, ja on hyvä hetki pysähtyä katsomaan taaksepäin – ja samalla eteenpäin.

Viisi vuotta sitten juhlistaessamme Black Modan 25-vuotista taivalta kirjoitin blogitekstin maailmassa, joka oli juuri pysähtynyt. Korona oli uusi ja pelottava. Ajattelin silloin, että tämä on poikkeus – tästä palataan vielä normaaliin. Nyt viisi vuotta myöhemmin voi todeta, että epävarmuus ei ollut poikkeus, vaan siitä tuli osa arkea. Silti yksi asia on pysynyt samana: usko omaan tekemiseen ja siihen, että pitkäjänteisellä työllä pääsee eteenpäin.

Perhe mukana yrittäjyydessä

Black Moda Oy on alusta asti ollut yrittäjyyteni ydin. Matkan varrella yrittäjyys on kasvanut perheasiaksi – ja huomaamatta minusta tuli myös eräänlainen sarjayrittäjä. Black Moda Portugalissa liikekumppanina on siskoni Riikka Oliveira, joka toimii yrityksen toimitusjohtajana ja vastaa tuotannosta Portugalissa. Lisäksi Black Moda Portugalissa työskentelee Riikka Oliveiran aviopuoliso Samuel Oliveira. Pumpkin Design Oy:ssä olemme yrittäjinä kaikki kolme sisarusta, minä, Riikka Oliveira ja Laura Silva. Yritystoimintamme onkin aidosti perheyritystä – arkea, jossa työ, vastuu ja luottamus kulkevat käsi kädessä. Tämä tuo mukanaan oman dynamiikkansa, mutta ennen kaikkea se on vahvuus.

Ihmiset ja luottamus arjen perustana

Yrittäjyys on opettanut päätöksentekoa, vastuunkantoa ja kykyä katsoa kokonaisuuksia. Se on myös opettanut arvostamaan ihmisiä. Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä yritys ei ole mitään. Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni on ammattilaisia, jotka tekevät työtä sydämellä ja ammattiylpeydellä. Työllistämmekin yhteensä Suomessa ja Portugalissa 85 alan ammattilaista.

Yrittäjyys on tuonut elämääni ystäviä ympäri maailmaa. Pitkät yhteistyöt, yhteiset projektit ja jaetut onnistumiset ovat synnyttäneet suhteita, jotka eivät rajoitu vain liiketoimintaan. Ne ovat yksi yrittäjyyden suurimmista rikkauksista.

Tänä päivänä työni koostuu pitkälti kohtaamisista: keskusteluista asiakkaiden kanssa, ajatustenvaihdosta henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä päätöksistä, jotka ohjaavat yrityksen suuntaa tulevaisuuteen. Vaikka maailma muuttuu, perusasiat säilyvät – luottamus, avoin vuoropuhelu ja halu tehdä asiat hyvin.

Haluan esittää lämpimät kiitokset Black Moda tiimille, kaikille asiakkaille, toimittajille ja muille sidosryhmille. Ilman teidän luottamustanne ja yhteistyötänne Black Modan tarinaa ei olisi kirjoitettu näin pitkälle. Yhteistyö, joka perustuu rehellisyyteen ja pitkäjänteisyyteen, kantaa kauas.

Katse eteenpäin – vastuullisesti eurooppalaisella osaamisella ja ihmisiä arvostaen

Kolmekymmentä vuotta yrittäjyyttä on opettanut kärsivällisyyttä ja nöyryyttä. Kaikkea ei tarvitse tehdä nopeasti, mutta asiat kannattaa tehdä huolella. Virheitä tulee, mutta niistä oppii. Ja kun ympärillä on oikeat ihmiset, matka jatkuu eteenpäin. Tekstiiliala kehittyy, ja me haluamme olla osa tätä kehitystä – vastuullisesti, eurooppalaiseen osaamiseen nojaten ja ihmisiä arvostaen.

Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana Black Modan matkassa näiden 30 vuoden aikana.

Tarina jatkuu.

Terveisin

Marko Keski-Vähälä, Toimitusjohtaja / Black Moda Oy