RATIA x Samu-Jussi Koski -yhteistyömallisto

RATIA x Samu-Jussi Koski -yhteistyömallisto lanseerataan kuluttajille 4.4.2023. Mallisto on nyt saatavilla B2B-verkkokaupastamme.

RATIA ja Samu-Jussi Koski ovat yhteistyössä tehneet malliston, joka on ajaton ja muotoilultaan kaunis. Muotoilutoimisto RATIA vastasi malliston kuoseista, tuotesuunnittelu on Samu-Jussi Kosken käsialaa ja hän toimi myös ikään kuin prosessin taiteellisena johtajana. Kaavoituksesta, valmistuttamisesta ja tukkumyynnistä vastaa Black Moda Oy.

Yhteistyö osapuolien välillä sujui mutkattomasti. Koski kuvailee yhteistyötä ja mallistoa:
“RATIA vie minut mielikuvissani suomalaiseen saaristomaisemaan ja minulle syntyi vahva visio mallistosta, jonka vaatteet toimivat eri tilanteissa, esimerkiksi suoraan saaristosaunasta puettuna urbaanimpaan kaupunkitunnelmaan.”

Muotoilutoimisto RATIA pyrkii suunnittelussaan yksinkertaisuuteen. Yhteistyömallistossa onkin ajattomia ja kauniin yksinkertaisia päivävaatteita, jotka kestävät vuosia sesongista toiseen. Materiaaleina mallistossa on käytetty pellavaa, puuvillaa ja villasekoitetta.

Elina Lappi, Muotoilutoimisto RATIAn johtaja kertoo yhteistyöstä: ”Olemme kaikki RATIAlla ihastelleet Samu-Jussin kädenjälkeä jo pitkään, joten yhteistyö hänen kanssaan ilahdutti meitä kovasti sekä oli koko tiimille antoisaa ja inspiroivaa! Yhteistyövaatemallistossa Samu-Jussi on upeasti yhdistänyt ajattomat kuosimme suunnittelemiinsa kauniisiin ja monikäyttöisiin vaatemalleihin. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen.”

Black Moda Oy:n tiimi kuvailee yhteistyötä inspiroivaksi ja kiinnostavaksi. ”Yhteistyössä saatiin luotua mallistoon uusia kiinnostavia tuotteita uudella näkökulmalla.” kuvailee Marko Keski-Vähälä, Black Modan toimitusjohtaja.

Jos haluat malliston jälleenmyyjäksi, täytä hakemus tästä.