Tekstiili- ja vaateteollisuus elää murroksessa.
Kuluttajat ovat yhä enemmän tietoisia alan kääntöpuolesta, ihmisoikeuksien loukkauksista sekä siitä, miten paljon tämä teollisuuden ala ympäristöä kuormittaa. Omat valinnat mietityttävät ja esimerkiksi T-paidan alkuperän selvittäminen voi osoittautua käytännössä mahdottomaksi. Fast fashion is so last season. Siksi vaatteiden ja alalla työskentelevien ihmisten arvostuksen tulee kasvaa. Siksi haluamme kertoa lisää tuotannostamme, vastuullisuudesta sekä työntekijöidemme työoloista. Vastuullisuus ei voi olla pelkkää puhetta ja kauniita sanoja, vaan todellisia tekoja.
Vuosittain tehtävän vastuullisuusraportointimme tavoitteena on parantaa tuotantoasiakkaittemme, kuluttajiemme ja yhteistyökumppaneidemme sekä sidosryhmien ymmärrystä toiminnastamme ja työstämme vastuullisen tekstiilituotannon hyväksi. Raportoinnissa kerromme työssä havaituista haasteista, onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Vastuullisuuden totetutumisesta keskustellaan jatkuvasti päivittäisessä työssämme.
Yritysvastuumme koostuu taloudellisesti vastuullisesta liiketoiminnasta, terveestä yrityskulttuurista ja henkilöstön hyvinvoinnista, omasta ompelimosta, yhteistyökumppaneista ja materiaaleista.
Vastuullisuus-osiossamme esitetyt luvut ovat vain pieni osa asioista joita olemme raportissamme avanneet. Vastuullisuusraportissamme kerromme lisää tavotteistamme seuraaville vuosille sekä avaamme lisää lukuja tuotannomme takana. Mikäli kiinnostuit ja haluat lukea lisää vastuullisuudestamme, tutustu koko raporttiin.
Black Moda Portugal on perheyrityksemme, jonka omistavat sisarukset Riikka Oliveira ja Marko Keski-Vähälä. Oma tuotanto Portugalissa luo pohjan nopeaan reagointiin ja joustavaan toimintaan asiakaspalvelun ja tuotannon välille.
Portugali on EU-maa, jota ei luokitella riskimaaksi.
Portugalissa työelämää säädellään lailla ja viranomaiset myös valvovat lakien noudattamista. Portugali on ratifioinut ILOn (International Labour Organization) eli Kansainvälisen työjärjestön perussopimukset. ILOn periaatteiden mukaan kaikilla sen jäsenvaltioilla on velvollisuus poistaa pakkotyö, lapsityö ja syrjintä sekä taata yhdistymisvapaus.
Black Moda Portugal on Portugalin tekstiiliteollisuuden liiton jäsen. Kaikki työsopimukset ovat työehtosopimuksen mukaisia. Yritys maksaa henkilöstölle työehtosopimuksen mukaista palkkaa, joka on korkeampi kuin valtion asettama minimipalkka.
Alta löydät vuoden 2021 tiedot.
710 981
Valmistetut kappaleet
€ 841 872
Palkkakulut yhteensä
€ 2 968 925
Liikevaihto
Koulutus on liittynyt muun muassa viestintään ja asiakaspalveluun, teollisuuden työperäisten riskien ehkäisyyn, englannin kielen opiskeluun ja kuljetusasiakirjoihin.
Henkilöstölle tehtiin 1 tyytyväisyyskysely.
Työtapaturmia 2.
94 192 kWh
Sähkö
46 895 kg
Tekstiilijäte
170,4 tonnia
CO2
Yhdessä Black Moda Oy ja Black Moda Portugal työllistivät 86 henkilöä.
Black Moda Portugalin kaikki työntekijät saavat palkan lisäksi 10 €/ kk täsmällisyyslisää, lomarahat ja ruokalisät. Lisäksi ompelijat saavat kannustinlisää, joka voi olla maksimissaan 60 €/ kk.
Portugalissa on työaikalaki.
Oma ompelimomme noudattaa Portugalin viranomaisten antamia velvoitteita koskien työaikalakeja, lomia ja äitiys- ja vanhempainvapaata. Mahdollisista ylitöistä sovitaan yhdessä työntekijän kanssa ja tehdyistä ylitöistä maksetaan ylityökorvaus.
Lisää ompelimoamme koskevia lukuja, tavoitteita ja tietoja voit lukea raportistamme.
Suurin osa toimittajistamme sijaitsee Portugalissa.
Tämä näkyy myös laskutuksessa, sillä 95,3 % Black Moda Oy:n maksamista tilauksista on valmistettu Portugalissa.
Kumppaneidemme kanssa tehtyihin toimittajasopimuksiin liittyy Code of Conduct (CoC), eettiset periaatteet ja toimittajan tulee valmistaa tuotteet REACH-kemikaaliasetuksen mukaisesti.
Arvostamme pitkäaikaisia toimittajasuhteita. Siksi uskomme, että luottamus ja hedelmällinen yhteistyö toimittajien välillä on arvokas voimavara.
Tuotantoasiakkaamme ovat tervetulleita tutustumaan ompelimomme ja yhteistyökumppaniemme toimintaan ja työoloihin milloin tahansa.
TOIMITTAJASUHTEEN ALOITUSVUOSI
Laadukkaiden ja sertifioitujen materiaalien käyttö tuotannossa on avain laadukkaalle lopputuotteelle, jonka hankkiminen on taloudellisesti, ekologisesti ja emotionaalisesti kannattava ratkaisu.
Orgaaninen puuvilla on eniten käyttämämme raaka-aine. Orgaanisen puuvillan viljelyssä ei ole käytetty lannoitteita.
Standardi rajoittaa tiettyjen haitta-aineiksi katsottavien tekstiilikemikaalien käyttöä. Riippumattomien tutkimuslaitosten myöntämä sertifikaatti takaa, että tuotteessa ei ole haitallisia torjunta-aine-, raskasmetalli- tai formaldehydijäämiä.
GOTS määrittelee korkeatasoiset ympäristökriteerit kattaen koko orgaanisen tekstiilituotantoketjun pellolta valmiiksi tuotteeksi ja edellyttää sosiaalisten kriteerien noudattamista.
Better Cotton Initiative (BCI) on globaali voittoa tavoittelematon organisaatio ja suurin puuvillan kestävyysohjelma maailmassa. BCI: n tarkoituksena on tehdä maailmanlaajuisesta puuvillantuotannosta parempaa sitä tuottaville ihmisille, ympäristölle, jossa se kasvaa ja paremmalle alan tulevaisuudelle.
Tekstiili- ja vaatetusala on tullut siihen pisteeseen, että puuvillalle on löydettävä korvaavia materiaaleja ja tekstiilijätteille toimivia kierrätysprosesseja. Puuvillan viljely vaatii paljon vettä, lannoitteita ja torjunta-aineita. Black Modassa investoimme paljon aikaa uusienratkaisujen löytämiseen tuotannossamme. Voit lukea niistä lisää raportissamme. Kerromme ajankohtaisista aiheista materiaaleihin liittyen blogissamme.